— Kun saatte asua tässä ihanassa seudussa.
— Ooh! — virkkoi Monsoreau. — Luultavasti en minäkään tule täällä kauvan viipymään.
— Kyllä te vielä muutatte mielipidettänne.
— En, minä en kaunista luontoa jumaloi. Ja omasta puolestani epäilenkin tätä puistoa, jota te pidätte niin kauniina.
— Te epäilette tätä puistoa, sanotte. Mistäpä syystä?
— Koska se ei näytä minusta varmalta.
— Ei näytä varmalta! — huudahti Saint Luc kummastuneena. — Aah, minä ymmärrän! Se on teidän mielestänne liian yksinäinen?
— En juuri sitäkään tarkoita, sillä minä päinvastoin otaksun, että täällä Méridorissa käy väliin vieraita.
— Ei käy, kautta kunniani! — vastasi Saint-Luc teeskentelemättä. — Ei ainoatakaan sielua.
— Todellako?