— Kuulethan, veljeni, — virkkoi Henrik, — että herra Morvilliers puhuu salaliitosta, joka uhkaa valtakunnan turvallisuutta.
Herttua heitti läsnäolijoihin terävän ja epäilevän silmäyksen.
— Onko se mahdollista? — mutisi hän.
— On, sen pahempi, armollinen herra, — selitti Morvilliers. — Uhkaava salaliitto.
— Kertokaa siitä meille, — sanoi Chicot, pistäen valmiiksi saamansa paperilaivan pöydällä olevaan kristallimaljakkoon.
— Niin, — sammalsi Anjoun herttua, — kertokaa siitä, herra kansleri.
— Minä olen pelkkänä korvana, — ilmoitti Henrik.
Kanslerin kasvot kävivät mitä tärkeimmän näköisiksi, ja hän sanoi kumealla äänellä:
— Sire, jo kauvan olen pitänyt silmällä eräitten tyytymättömäin henkilöiden vehkeilyjä, henkilöiden, joilla ei ole mitään merkittävämpää asemaa, kuten kauppa-apulaisten, käsityöläisten ja kirjurien… muutamia ylioppilaitakin on ollut mukana.
— Ah, ne eivät siis olleetkaan suuria prinssejä, — virkkoi Chicot tavalliseen tyyneen tapaansa ja alkoi leikellä uutta laivaa.