— Ei, mene ensin puistoon. Ehkäpä hän kävelee siellä minun saapumistani odotellen. Ellet tapaa häntä siellä, niin mene vasta sitten sisälle linnaan?
— Mitä pitää minun sanoa hänelle?
— Että minä olen puolihullu ilosta.
Bussy puristi nuoren miehen kättä ja meni sitten entiselle paikalleen käytävään.
Hänen poissaollessaan oli Katarina koettanut saada poikaansa taivutetuksi sopimaan kuninkaan kanssa ja saapumaan takaisiin Parisiin. Hän oli kuninkaan puolesta luvannut Fransille täydellisen anteeksiannon.
— Henkivartiostosi saat itse valita, — kuuli Bussy piilopaikkaansa palattuaan Katarinan sanovan. — Sen vartiostosi päälliköksi saat itse määrätä, kenen haluat, vaikkapa kreivi Bussyn, jos niin tahdot.
— Herttua kävi tämän viimeisen tarjouksen johdosta neuvottomaksi ja vilkaisi Bussyyn päin, otaksuen tämän silmien vihasta säkenöivän. Mutta hän päinvastoin näkikin Bussyn iloisena ja hymyillen nyökäyttävän päätään suostumuksen merkiksi.
— Mitä tämä merkitsee? — ajatteli hän. — Halusiko Bussy sotaa vain päästäkseen minun henkivartiostoni päälliköksi?
— Pitääkö minun nyt tarjous hyväksyä? — kysyi hän ääneen, ikäänkuin itseltään.
— Pitää, pitää! — vastasi Bussy kaikin mahdollisin merkein.