— Onko minun siis, — jatkoi herttua, — lähdettävä Anjousta ja palattava Parisiin?
— On, on! — vastasi Bussy entiseen tapaan.
— Tietysti on rakas lapseni! — virkkoi Katarina. — Onko sitten niin vaikeata palata Parisiin?
— Minä en, kautta kunniani, ymmärrä tästä vähääkään, mutisi herttua. — Olimme suostuneet siitä, että minä kieltäisin kaiken, ja nyt neuvoo hän minua rauhaan ja ystävyyteen.
— No? — kysyi Katarina tuskallisena. — Millaisen vastauksen annat?
— Minä mietin asiata, äiti, — vastasi herttua, sillä hän toivoi saavansa Bussyltä lähempiä selityksiä. — Ja huomenna…
— Hän taipuu, — ajatteli Katarina. — Nyt olen voittanut taistelun.
— Kun asiata tarkoin punnitaan, — tuumi herttua itsekseen, — niin ehkäpä Bussy sittenkin on oikeassa.
Toisiaan syleiltyään he erkanivat.
27.