— Ja minä tunnen niiden toivomuksetkin, — lisäsi Morvilliers riemuiten.
— Kerrassaan mainiota! — huudahti Chicot. Kuningas antoi gascognelaiselle merkin olla vaiti.
Anjoun herttua ei kääntänyt katsettaan pois puhujasta.
— Yli kahden kuukauden ajan, — jatkoi kansleri, — oli minulla teidän majesteettinne kustannuksella palveluksessani erittäin taitavia henkilöitä. Ne oli kyllä verrattain ahnaita, mutta sen ominaisuuden minä osasin kääntää kuninkaan eduksi, sillä kuta enemmän minä maksoin, sitä enemmän sain myöskin tietää. He ilmoittivat minulle, että uhraamalla suurempi rahasumma saataisiin selville salaliittolaisten ensimäinen kokous.
— Sepä oli ihanaa! — huusi Chicot. — Maksa, kuningas Henrik, maksa pois vaan!
— No, mikä on tuon salaliiton tarkoitus, kansleri? Mitä nuo vehkeilijät tahtovat? — kysyi kuningas.
— Sire, ei ole kysymys mistään vähemmästä kuin uudesta Bartolomeuksen yöstä.
— Ketä kohtaan?
— Hugenotteja.
Läsnäolijat katselivat kummastuneina toisiinsa.