— Hän on veljeni ystävä. Ja heti kun teemme sovinnon keskenämme, tulee veljeni ystävistä myös minun ystäviäni.
— Sehän on hyvä, armollinen herra. Olenpa iloissani nähdessäni teidät noin hyvätuulisena.
— Ja oletko varma siitä, että asia on totta?
— Saamari! Niin varma kuin ihminen yleensä voi olla. Tässä on kirje Saint-Lucilta itseltään, ja siinä hän ilmoittaa minulle tapahtumasta. Ja koska minä epäilin yhtä paljo kuin tekin, lähetin lääkärini Remyn ottamaan tarkemman selon asioista.
— Kuollut! Monsoreau kuollut! — huudahti herttua. — Kuollut! Yksin!
Tuo sana pääsi hänen huuliltaan vallan teeskentelemättömänä.
— Hän ei ole kuollut yksin, — vastasi Bussy, — sillä Saint-Luc on hänet surmannut.
— Ooh, minä tiedän kyllä, mitä tarkoitan, — sanoi herttua.
— Onko teidän korkeutenne ehkä antanut jonkin toisen henkilön toimeksi surmata hänet?
— En, kautta kunniani! Entä sinä?