Oli jo ehditty kasvihuoneelle. Diana hymyili herttualle yhä ystävällisemmin.
Prinssi meni ensin sisälle, sitten Diana. Monsoreau olisi seurannut perässä, mutta kun hänen kantotuoliaan yritettiin siirtää ovesta sisään, niin huomattiinkin, ettei se siitä mahtunut, sillä ovi oli liian ahdas. Monsoreaulta pääsi raivostuneen huuto. Diana meni sisälle välittämättä vähääkään miehensä epätoivoisista eleistä.
Nyt Bussy tajusi Dianan tarkoituksen. Hän jäi Monsoreaun luo ja sanoi tälle rauhallisesti:
— Turha vaiva, herra kreivi. Tämä ovi on liian ahdas eikä kantotuoli sovi siitä sisälle.
— Armollinen herra, armollinen herra! — huusi Monsoreau prinssille. — Elkää menkö kasvihuoneeseen. Siellä on ulkomaisia kasveja, joista lemuaa myrkyllisiä tuoksuja, armollinen herra!
Mutta Frans ei kuullut. Onnellisena saadessaan pitää Dianan kättä omassaan, astui hän, tavallisen varovaisuutensa unohtaen, tuohon viheriään labyrinttiin.
Bussy kehotti Monsoreauta olemaan kärsivällinen, mutta siitä huolimatta tapahtui se, mikä olikin odotettavissa: Monsoreau ei jaksanut kestää kaikkea tuota ruumiillista ja sielullista tuskaa, hän pyörtyi. Remy ryhtyi taas lääkäriksi ja määräsi, että sairas oli vietävä takaisin huoneeseensa.
— Sanokaapa minulle nyt, — kysyi Remy Bussyltä, — mitä minun nyt on tekeminen?
— Hoo, saamari vieköön! Tee loppuun se työ, jonka niin hyvin olet alottanut. Jää hänen luokseen ja tee hänet terveeksi.
Sitten hän kertoi Dianalle Monsoreaun tilasta. Diana erosi heti herttuasta ja riensi linnaan.