— Kautta kunniani, teinkin oikein siinä, etten häntä tappanut, — ajatteli Remy. — Jumalan kiitos! Hän kyllä surmaa itsensä.
— Elkää sanoko herra Monsoreaulle poistuvanne Anjousta. Minä pidän sitten muusta huolen, — kuiskasi Diana hiljaa Bussylle.
Bussy meni nyt prinssin luo, ja Monsoreaun kantotuoli poikkesi erään pensaston taa.
— Armollinen herra, — sanoi Bussy, — olkaa joka tapauksessa varovainen. Elkää puhuko mitään Monsoreaulle siitä, että meillä on sopimus tekeillä.
— Mistä syystä?
— Hän näet voisi ilmoittaa suunnitelmistamme leskikuningattarelle ja saada hänet ystäväkseen.
— Olet oikeassa, — vastasi herttua. — Epäiletkö siis Monsoreauta?
— Epäilen, kautta jumalan!
— Niin teen minäkin. Otaksunpa, että hän jonkin tarkoitusperän vuoksi tekeytyi kuolleeksi.
— Ei kaiketikaan. Kyllä hän on saanut kelpo miekanpiston. Tuokin Remyn aasi, joka päästi hänet pintehestä, luuli aluksi, että hän oli kuollut. Sielu on varmaankin naulitsemalla naulittu kiinni sen miehen ruumiiseen.