— Se on kuninkaan kaikkien alamaisten velvollisuus, sire. Mutta nykyisin on olemassa monta, jotka unohtavat maksaa velkansa. Minä, sire, tulen kuitenkin maksamaan oman osuuteni ja pidän itseäni onnellisena, jos teidän majesteettinne aina suvaitsee lukea minut velallistensa joukkoon.
Tällaisen nöyrtymisen jälkeen astui kuningas vähän lähemmäksi Saint-Luc'ia.
— Siis ei tuloonne ole mitään muita syitä kuin äsken mainitsemanne?
— Sire, vastasi reippaasti Saint-Luc, huomattuaan kuninkaan äänensävystä, ettei tämä häntä enää vihannut eikä epäillyt, minä saavun ainoastaan siitä syystä, jonka jo mainitsin, ja teidän majesteettinne voi vaikka heti heitättää minut Bastiljiin ja ammuttaa minut. Mutta minä puolestani olen täyttänyt velvollisuuteni. Sire, Anjoussa on kapina, Tourainessa se pian puhkee ja Guyennessä puuhaillaan noihin molempiin liittymistä. Anjoun herttua yllyttää kapinaan koko länsi- ja etelä-Ranskaa.
— Siinäpä hänellä luullakseni onkin käytettävänään eteviä apureita, — huudahti kuningas.
— Sire, — vastasi Saint-Luc, oivaltaen Henrikin; tarkoituksen, — herttuata eivät hillitse mitkään neuvot eivätkä esitykset, eikä kreivi Bussykaan, niin päättäväinen kuin hän onkin, saa haihdutetuksi sitä pelkoa, jota herttua tuntee teidän majesteettianne kohtaan.
— Vai niin, — virkkoi kuningas salaa hymyillen, — se kapinoitsija siis vapisee?
Chicot tyrkkäsi kyynärpäällään kuningasta ja tokasi:
— Väistyppä vähän syrjään, jotta pääsen antamaan herra Saint-Luc'ille kättä.
Se vaikutti kuninkaaseen. Henrik meni entisen ystävänsä eteen, laski kätensä hänen olalleen ja lausui: