— Saamari vieköön, — sanoi Remy, — ette saa pysäyttää! Hän on hullu. Jos hän tahtoo tappaa itsensä, niin tappakoon.
Kantotuoli solui niinollen edelleen, ja Gertrud kysyi teeskentelemättä:
Ketä kreivi sitten huutaa? Kreivitärhän on tässä minun vieressäni. Vastatkaa itse, armollinen rouva. Kreivi varmaankin hourailee.
Sanaakaan sanomatta siirtyi nyt Diana soihtujen valaisemaan piiriin.
— Voi! — huudahti Monsoreau. — Missä te olitte?
— Missäpä muualla kuin teidän takananne?
— Olkaa minun lähelläni, ihan minun lähelläni. Elkää jättäkö minua!
Pian päästiin seuraavaan pysähdyspaikkaan. Monsoreau nukkui muutamia tunteja ja tahtoi sitten taas jatkaa matkaa. Hän ei niin paljo tahtonut kiirehtiä Parisiin kuin päästä Angersista kauvemmaksi.
Silloin tällöin uudistui kertojamme näytelmä.
Remy tällöin ajatteli: kuolkoon vain mies harmista, lääkärin kunnia on kuitenkin pelastettu.