— Voi, hyvä ystävä!
— Maatkoon Monsoreau siellä, missä makaa, ja puhelkaamme mieluummin Dianasta. Kuinka hän rauhoittui, tuo pikku rukka? Antaako hän minulle anteeksi? Milloin vietätte häitänne?
— Annetaan ensin Monsoreaun kuolla.
— Mitä! — parahti Saint-Luc hätkähtäen kuin olisi käärme häntä purrut.
— Asia on näet sellainen, ettei valmu ole kovinkaan vaarallinen yrtti, vaikka te aluksi luulitte eikä Monsoreau ole kuollut, vaikkapa hän kaatuikin valmumättäälle. Hän päinvastoin elää ja on mielettömämpi kuin ennen milloinkaan.
— Äh!
— Se on totta, kautta Jumalan! Hän vain miettii kostoa ja on vannonut ensi tilaisuudessa teidät surmaavansa.
— Hän elää, sanotte te. Millainen aasi on hänet sitten henkiin virotellut?
— Minun oma lääkärini.
— Kuinka! Tätä minä en ymmärrä, — jatkoi Saint-Luc saamastaan tiedosta murtuneena. — Minä siis olen menettänyt maineeni, minä kun kerroin hänen kuolemastaan koko maailmalle. Hän kohtaa nyt sukulaisensa surupukuihin puettuina. Minun täytyy siis puhdistautua ja ensi kerralla antaa hänelle tusina iskuja yhden asemasta.