Heidän tultuaan ulos salista, pysähtyi Saint-Luc ja kysyi:
— Voitteko ehkä pahoin, ystäväni? Olette niin kalpea kuin olisitte pyörtymäisillänne.
— En, — vastasi Bussy, — minä vain olen tukehtua vihasta.
— Mitä! Välitättekö jotain noista houkkioista?
— Ettäkö heistä välittäisin, te kysytte. Sen saatte pian nähdä.
— Rauhoittukaa, Bussy.
— Olettepa te merkillinen, kun vaaditte, että minun pitäisi rauhoittua. Jos teille olisi sanottu puoletkaan siitä mitä minulle sanottiin, niin olisi veri jo vuotanut.
— Mitä sitten aiotte, Bussy?
— Te, Saint-Luc olette ystäväni. Siitä olette jo antanut mainion näytteen.
— Voi, rakas Bussy, — sanoi Saint-Luc, luullen Monsoreaun olevan kuolleen ja haudatun, — siitä asiasta ei kannata puhua. Kyllähän isku oli kaunis ja onnistui mainiosti, mutta se ei ole minun ansioni. Sen opetti minulle kuningas pitäessään minua vankina Louvressa.