Toiselta puolen hän taas ei ollut luopunut valtiollisista toiveistaan. Päinvastoin oli vakaumus hänen oman arvonsa suuruudesta ylentänyt häntä hänen omissa silmissään melkoisesti. Parisiin palattuaan hän heti uudelleen alotti salahankkeensa. Hetki olikin suotuisa. Suuri joukko tyytymättömiä, rohkaistuneina siitä näennäisestä voitosta, jonka kuninkaan heikkous ja Katarinan viekkaus oli tuottanut herttualle, hääri hänen ympärillään.
Hän sai pian tietää, että Monsoreau oli muuttanut asuntoa. Prinssi muisti tuon Bastiljin lähellä olevan, Tournellesin kadun pikku talon varsin hyvin. Eräänä päivänä hän läksi sinne, mukanaan Bussy ja joukko nuoria aatelismiehiä.
Prinssi astui sisälle Monsoreaun luo. Tämä lojui nojatuolissa. Sill'aikaa Diana etuhuoneessa otti vastaan Bussyn ja syleili häntä. Uskollinen Gertrud piti silmällä, ettei kukaan saisi heitä äkkiarvaamatta yllättää.
Monsoreau sävähti herttuan nähtyään kalmankalpeaksi.
— Armollinen herra, — huudahti hän, — te täällä, tässä huonossa hökkelissä! Tosiaankin on tämä liian suuri kunnia minulle halpa-arvoiselle miehelle.
Hän hymyili pilkallisesti. Prinssi ei ollut sitä huomaavinaan, vaan meni sairaan luo ja virkahti iloisesti:
— Missä hyvänsä kärsivä ystävä lieneekin, olen aina valmis käymään häntä tervehtimässä.
— Kuulenpa kuin kuulenkin, että teidän korkeutenne mainitsi sanan ystävä.
— Niin mainitsin. Kuinka voitte?
— Paljo paremmin, armollinen herra. Voin kävellä ilman vaivaa ja kahdeksan päivän kuluttua toivon olevani ihan terve.