Silloin hän luuli näkevänsä naispukimen katoavan toisesta ovesta, ja Bussy riensi vartiopaikalleen käytävään.
Herttuan epäluulot lisääntyivät.
— Me lähdemme nyt pois, — sanoi hän Bussylle.
Tämä juoksi ulos antamaan seurueelle poisvalmistautumiskäskyä, mutta yhtä paljo myöskin salatakseen punastumistaan.
Prinssi, jäätyään yksin etuhuoneeseen, tahtoi kiiruhtaa siihen käytävään, jossa hän luuli nähneensä naisen haamun vilahtavan. Mutta käännähdyttyään ympäri näki hän Monsoreaun kalmankalpeana seisovan sillä samalla ovella, josta hän itse juuri oli tullut.
— Teidän korkeutenne erehtyy ovesta, — huomautti kreivi pisteliäästi.
— Vai niin, — murahti herttua. — Kiitos, ystävä! Jääkää hyvästi!
— Raivostunein sydämin riensi Frans paluumatkalle eikä lausunut sanaakaan Bussylle, tämän erotessa hänestä herttuan palatsin portilla. Sisälle päästyään meni herttua heti työhuoneeseensa, ja sinne Aurillykin hiipi perässä.
— Aurilly, — sanoi herttua, — se aviomies tekee minusta pilkkaa.
— Ehkäpä rakastaja myöskin, armollinen herra, — vastasi luutunsoittaja.