— Mitä sinä puhut?
— Totta, teidän korkeutenne. Toivon, että suotte minulle anteeksi, sillä minä tein sen teidän tähtenne…
— Jatka! Minä annan anteeksi jo edeltäpäin.
— No niin. Sill'aikaa kun te viivyitte sisällä, olin minä pihalla muutamassa vajassa tähystelemässä.
— No mitä sinä näit?
— Näin ensin naispuvun, sitten sen kantajan, sitten pari käsivartta, jotka kietoutuivat hänen kaulaansa, ja lopuksi, koska korvani ovat hyvin tarkat, kuulin pitkän ja hellän suudelman maiskauksen.
— Mutta mikä mies se sitten oli?
— Kahdesta käsivarresta en voi ihmistä tuntea, eikä hansikkailla ole eri piirteitä.
— Mutta voidaan tuntea se henkilö, jolle hansikkaat kuuluvat.
— Kyllähän minusta näytti… mutta se on vain arvelua.