— Vaatteissanne oleva tomu, armollinen herra.
— Herra Monsoreau, — virkkoi prinssi hyvin ymmärrettävällä äänellä, — onko teillä mitään muuta tointa kuin olla ylihovijahtimestarina?
— On, urkkijan toimi, armollinen herra. Kaikissa ihmisissä on nykyisin enemmän tai vähemmän sitä vikaa, niin minussa kuin muissakin.
— Mitä hyödyttää teitä urkkimisenne?
— Saan selon siitä mitä tapahtuu.
— Ilmoittakaa nyt minulle, mitä teillä on sanomista. Ehkä sallitte, että istun?
— Ei mitään ivaa, teidän korkeutenne, minunlaistani nöyrää palvelijaa kohtaan, joka ei saavu näin myöhäisellä hetkellä muuta varten kuin tehdäkseen teille erinomaisen palveluksen. Että minä istuuduin lupaa pyytämättä, se tapahtui, kautta kunniani, senvuoksi, etten jaksanut pysyä pystyssä.
— Palveluksen, — toisti herttua. — Palveluksenko?
— Niin, armollinen herra. Minä saavun luoksenne erään mahtavan ruhtinaan puolesta.
— Kuninkaanko?