— Teidän puolueenne! Voi, armollinen herra! Te olette ollut niin omanvoitonpyytämätön, että teidän puolueeseenne tuskin kuuluu muita kuin minä ja Bussy.
— Mitä varten sitten lainkaan käännytään minun puoleeni, jos minulla kerran, niinkuin te sanotte, ei ole mitään valtaa?
— Armollinen herra, te ette voi mitään ilman Guisen herttuoita, mutta heidän kanssaan te voitte tehdä vaikka mitä. Sanokaa vain yksi sana, ja te olette kuningas.
Herttua nousi ylös ja käveli levottomana edestakaisin huoneessaan. Vihdoin hän pysähtyi Monsoreaun eteen.
— Olet oikeassa, kreivi, sanoessasi, että minulla on vain kaksi ystävää: sinä ja Bussy.
Nämä sanat hän lausui ystävällisesti hymyillen, sillä hän jo oli ehtinyt rauhoittua ja tukahuttaa raivonsa.
— No niin, — jatkoi kreivi, — tämä siis on, lyhyesti sanoen, meidän suunnitelmamme. Kahdeksan päivän perästä on Kristuksen ruumiin juhla. Kuningas järjestää tuoksi pyhäksi päiväksi juhlakulkueita kaupungin kuuluisimpiin luostareihin. Kuten teidän korkeutenne muistanee, esiintyy kuningas sellaisissa tilaisuuksissa ilman vartioita, taikka jos hänellä niitä olisikin, jäävät ne luostarien portille odottamaan. Kuningas pysähtyy jokaisen alttarin eteen, lankee polvilleen ja lukee viisi "pater nosteria" ja viisi "ave Mariata" ja laulaa seitsemän katumuspsalmia. Hän menee silloin myöskin Pyhän Genovevan luostariin. Mutta siellä on vähää ennen sattunut muuan tapaus…
— Muuan tapaus? — keskeytti herttua.
— Niin. Osa laipiota on sattumalta edellisenä yönä pudonnut sisään. Alttaria, jonka eteen kulkue pysähtyisi, ei niin ollen voida järjestää asehuoneeseen, vaan luostarin puutarhan sisälle.
— No!