— Minä en uhkaa teitä, armollinen herra, taivas minua siitä varjelkoon, minä vain olen kertonut teille, miten asiat ovat.
Herttua ponnisti viimeiset voimansa, otti, tai, paremmin sanoen, kiskasi kynän kreivin kädestä ja kirjoitti nimensä paperin alle.
Monsoreau katseli häntä vihasta hehkuvin silmin. Kun herttua oli saanut nimensä kirjoitetuksi, hän miltei tempaisemalla otti paperin ja pisti sen povelleen.
Herttua katseli sitä hämmästyneenä, mutta ei tajunnut noitten kalpeitten kasvojen kolkkoa ilmettä.
— Ja nyt, armollinen herra, — sanoi Monsoreau, — minä pyydän teidän olemaan varovaisen.
— Mitenkä niin?
— Elkää enää kuljeksiko, niinkuin tänä iltana, ympäri katuja Aurilly mukananne.
— Mitä tämä merkitsee?
— Se merkitsee sitä, armollinen herra, että te tänä iltana olette vainunnut vaimoa, jota hänen miehensä rakastaa ja jonka vuoksi hän on mustasukkainen siihen määrään, että… että hän saattaa surmata kenen hyvänsä, joka luvattomasti häntä lähentelee.
— Tarkoitatteko ehkä itseänne?