— No mitä siitä on ollut seurauksena?
— Se mitä juuri sanoin: he ovat varmasti ihan juovuksissa.
— Entä Bussy?
— Bussy juuri on hankkinut heille humalan. Hän on vaarallinen mies.
— Chicot, ole armelias!
— Bussy tarjoo ystävillesi päivällisen. Pidätkö sitä hyvänä?
— Bussyko?… Se on mahdotonta… verivihollisilleen.
— Siksipä juuri, jos he olisivat ystäviä, niin ei heidän tarvitsisi niin hirveästi juoda toistensa seurassa. Oletpa sinä kovin hyvä harmitellessasi noiden ihmisten vuoksi. Ne naureskelevat, kilistävät lasia ja ivaavat sinun hallitustasi. Vastaa sinä tuohon kaikkeen niinkuin filosofi: he nauravat… no niin, naurakaamme mekin; he syövät… me myös tahdomme syödä; käske meillekin tarjota jotain lämmintä ja hyvää; he ivaavat… me menemme sen sijaan nukkumaan, kun olemme saaneet syödyksi illallisemme. Kuningas ei voinut olla hymyilemättä.
— Sinä voit, — jatkoi Chicot, — imarrella itseäsi olemalla oikein viisas. Ranskassa on ollut kuninkaita liikanimiltään paljaspää, suuri, rohkea, laiska. Mutta olenpa varma siitä, että sinua tullaan kutsumaan Henrik kärsivälliseksi… Ah, poikani! Kärsivällisyys on kyllä sekin kaunis hyve, kun kellä kerran ei ole mitään muuta.
— Minut on petetty, — virkkoi kuningas. — Nuo ihmiset eivät käyttäydy aatelismiesten tavalla.