— Rakkaat ystäväni.
— He ovat varmaankin jo tällä hetkellä kaatuneet.
— Onko heidät surmattu? — kirkui Henrik, tehden uhkaavan liikkeen. — Ovatko he kuolleet?
— Pelkään heidän saaneen kyllikseen…
— Sinä tiedät ja sittenkin naurat, hävytön! — keskeytti kuningas.
— Odotahan, poikani. Sanoessani, että he ovat saaneet kyllikseen, tarkoitan heidän saaneen tarpeekseen viiniä.
— Äh, narri, miten sinä säikäytit minua! Mutta miksi herjaat minun ylimyksiäni?
— Minä päinvastoin menettelen heitä kohtaan oikeudenmukaisesti.
— Aina sinä laskettelet… Ole vakava, minä pyydän. Tiedäthän heidän menneen herttuan ystävien mukana?
— Tietysti sen tiedän.