Chicot, joka ymmärsi sairaita, halusi myös saada selville, eikö kreivin kuume ollut samallaista narrispeliä, jota Nicolas Davidkin oli potenut. Mutta koetettuaan kreivin suonta, sanoi hän itsekseen:
— Hän on totisesti sairas eikä kykene mihinkään. Nyt on vielä Bussy jälellä. Katsotaanpa, mihin hän kykenee.
Hän riensi Bussyn palatsiin. Siellä oli kaikki juhlallisesti valaistua ja sieltä tuoksahti vastaan ruokien lemuava haju, mikä olisi saanut Gorenflotin hämmästyksestä huudahtamaan.
— Viettääkö kreivi Bussy häitään? — kysyi hän eräältä palvelijalta.
— Ei, hyvä herra, — vastasi palvelija. — Kreivi on vain tehnyt sovinnon muutamien hoviherrain kanssa ja tuota sovintoa juhlitaan nyt aterioiden. Ja tuo ateria on komeanpuoleinen, siitä saatte olla vakuutettu.
— Hänen majesteettinsa voi siis olla huoletta, jollei vain Bussy heitä myrkytä, mutta siihen taas ei hän kykene, sen tiedän hyvin, — ajatteli Chicot.
Hän palasi Louvreen ja löysi Henrikin kävelemästä miekkailusalissa. Kuningas jo oli lähettänyt kolme pikalähettiä hakemaan Quélusta, mutta kun lähetit eivät käsittäneet syytä kuninkaan levottomuuteen, olivat he ilman muuta pysähtyneet Birague nuoremman luo, paikkaan, josta kukin, joka kantoi hovipukua, aina tiesi saavansa lasillisen hyvää viiniä, palasen kinkkua ja syltättyjä hedelmiä.
Chicotin ilmestyessä ovelle huusi Henrik hänelle:
— No tiedätkö, mihin he ovat joutuneet?
— Ketkä?