— Jos vihamiehillemme sellaista tapahtuisi, sire, leikkaisimme me kaulamme saman mestauspölkyn juurella, jossa heidän kaulansa katkaistiin.
Henrik oli hetkisen vaiti. Sitten hän sanoi:
— Hyvä ja urhoollinen aatelisto!… Ellei jumala siunaa sitä asiaa, jota miehet sellaiset puolustavat…
— Elä pilkkaa, — virkkoi Chicot ja tuli lähemmäksi kuningasta. — Heillä on jalo sydän. Mutta anna heidän tehdä niinkuin itse tahtovat. Määrää noille nuorukaisille erityinen päivä, mutta elä sanele kaikkivaltiaalle minkäänlaisia lakeja.
— Hyvä jumala, hyvä jumala! — mutisi Henrik.
— Sire, me anomme alamaisimmasti, että te suostuisitte meidän pyyntöömme, — lausuivat nuo neljä ylimystä syvään kumartaen.
— No hyvä on! Jumala on oikeudenmukainen ja antaa meille voiton. Viettäkäämme ensin yhdessä Kristuksen ruumiin juhlaa. Sitten sen jälkeisenä päivänä…
— Kiitos, sire, kiitos! Siis kahdeksan päivän perästä!
He kaikki riensivät suutelemaan kuninkaan kättä. Syleiltyään heitä vieläkin kerran meni Henrik, silmät kyynelissä, rukoushuoneeseensa.
41.