Priori alotti kehotuksensa, ja niitä kuunteli kuningas katumusta osottaen. Vihdoin priori kumarsi Henrikille ja virkkoi:
— Sire, haluatteko nyt laskea maallisen kruununne iankaikkisen jalkojen juureen?
— Haluan, — vastasi kuningas ja näytti hyvin liikutetulta. Hän oli nyt tullut kopille, jonka kynnyksellä Gorenflot keikisteli.
— Täälläkö? — kysyi kuningas.
— Juuri täällä, — vastasi paksu munkki. Henrik astui koppiin ja lausui liikutetulla äänellä:
— Hic portus salutis!
— Niin, vastasi priori, — tässä on pelastuksen satama.
— Jättäkää meidät, — sanoi Gorenflot, tehden majesteetillisen liikkeen.
Heti sulkeutuivat kopin ovet ja saapuvilla olleet poistuivat. Huomattuaan, että kopissa oli penkki, istahti kuningas siihen ja nojasi kyynärpäillään polviinsa.
— Vai olet sinä nyt täällä, Herodes, senkin pakana! Vai olet täällä, Nebukadnezar! — kirkui Gorenflot, asettaen leveät kätensä kupeilleen.