— Priori ja veli Gorenflot luullakseni, — vastasi kardinaali. — Hän ei saa nähdä muita kuin tuttuja kasvoja; muuten se voisi herättää hänessä epäluuloja. Nyt hän ensin katselee alttaria hautakappelissa ja rukoilee pyhäinjäännöksiä. Sitten lausuu priori hänelle muutamia heliseviä sanoja maallisesta turhuudesta, minkä jälkeen veli Gorenflot, joka tuonnoin piti sen kuuluisan puheensa liigalle, koettaa houkutella häntä suostumaan siihen, johon emme mielellämme tahtoisi häntä pakottaa.
— Sillä tavoin onnistuminen olisi tietysti paljo parempi, — sanoi herttua miettiväisenä.
— Niinpä kyllä. Henrik on taikauskoinen ja heikko, — virkkoi Mayenne. — Minä menen takuuseen siitä, että hän helvetin pelosta tulee taipumaan.
— Mutta minä, jatkoi herttua, — en ole niinkään varma asiasta kuin sinä. Me olemme nyt kuitenkin laskeneet pyydyksemme likoon emmekä voi enää peräytyä. Jos priorin yritykset ja Gorenflotin houkutukset epäonnistuvat, täytyy meidän turvautua viimeiseen keinoon, s.o. säikäyttää häntä.
Samassa kajahti kellon kumahdus holvissa, jonne hämärä jo alkoi laskeutua.
— Kuningas on menossa hautaholviin, — sanoi Guisen herttua. No, niin, Mayenne, meidän on huudettava ystävillemme ja näytettävä taas munkeilta.
Pian peittivät taas kapusongit noita rohkeita otsia, säteileviä silmiä ja syviä arpia. Sitten alkoi kolmen- tai neljänkymmenen miehen suuruinen munkkijoukko kolmen veljeksen johtamana lähetä hautaholvia.
44.
Chicot ensimäinen.
Kuningas oli vajonnut syvään hartauteen, ja se ennusti Guisen herttuoiden suunnitelmille menestystä. Hän kävi hautakappelissa, mukanaan koko veljeskunta, suuteli pyhäinarkkua ja löi kunkin toimituksen lopussa rintoihinsa ja lauloi katumuspsalmeja.