— Minä ajattelen, että te nyt niinkuin ainakin, olette oikeassa, serkkuni. Kutsukaa siis koolle liigalaisistanne etevimmät, saapukaa huomenna heidän etunenässään minun eteeni, niin minä valitsen sen miehen, joka parhaiten sopii uskonnon puolustajaksi.
Anjoun herttua aikoi poistua muun hoviväen mukana. Sen huomattuaan kuningas hänelle virkkoi:
— Jää tänne, veljeni. Minulla on sinulle jotain sanomista.
Guisen herttua poistui seurueineen. Kohta sen jälkeen kuului väkijoukkojen huutoa. Ne tervehtivät häntä Louvresta lähtiessään, niinkuin olivat häntä tervehtineet hänen sinne saapuessaankin. Chicot kuorsasi yhä, mutta me emme uskalla mennä vastuuseen siitä, nukkuiko hän.
3.
Castor ja Pollux.
Anjoun herttua, joka edellisen keskustelun aikana kaikista muista, paitsi Chicotista ja Guisen herttuasta, oli näyttänyt välinpitämättömältä, täytti ilman mitään epäilystä Henrikin toivomuksen.
— Veljeni, — sanoi kuningas, tultuaan vakuutetuksi siitä, ettei muita syrjäisiä kuin Chicot ollut hänen virkahuoneessaan. — Tiedätkös mitä! Minä olen hyvin onnellinen ruhtinas.
— Sire, — vastasi herttua, — teidän majesteettinne onni, jos teidän majesteettinne todellakin tuntee olevansa onnellinen, on vain palkintoa siitä, mitä taivas on teille ansioistanne velkaa.
Henrik katseli veljeänsä.