Se oli hirvittävä hetki. Raivostuneet ylimykset syöksähtivät gascognelaista kohti, aikoen kostaa tämän julman pilanteon.
Mutta tuo aseeton mies ja häneen ilvehtivät kasvonsa pidättivät heitä ehkä enemmän kuin kardinaalin esitykset, joilla hän tahtoi huomauttaa tovereitaan siitä, ettei Chicotin kuolema mitään hyödyttäisi, mutta voisi sen heille sitävastoin julmasti kostaa kuningas, joka yksissä tuumin narrinsa kanssa oli heille tämän kamalan ilveilyn järjestänyt.
Siitä johtui se, että tikarit ja miekat laskeutuivat alas Chicotin edessä. Sillävälin kajahtelivat kuninkaan uhkaukset selvemmin, ja kirveeniskut tiheämpään kumahtelivat. Näytti selvältä, ettei portti voisi kauvemmin moista hyökkäystä kestää. Sitäpaitsi ei sitä vähimmälläkään tavalla koetettu ehkäistä.
Hetken harkinnan jälkeen antoi senvuoksi Guisen herttua peräytymismerkin. Se sai Chicotin hymyilemään, sillä niinä öinä, jotka hän oli viettänyt luostarissa, oli hän tutkinut maanalaisen käytävän, löytänyt oven ja ilmoittanut sen kuninkaalle, joka taas puolestaan oli sijoittanut sinne sveitsiläiskaartin päällikön Tocquenotin. Chicot saattoi siis jo edeltäpäin tietää, että liigalaiset toinen toisensa jälkeen joutuisivat satimeen.
Kardinaali poistui ensin parinkymmenen ylimyksen kera. Senjälkeen meni herttua, melkein yhtä monta munkkia mukanaan. Sitten Mayenne, jota äärettömän suuri vatsansa ja raskas ruumiinsa pidättivät viimeiseksi. Kun Mayenne ähkyen laahasi ruumistaan Gorenflotin kopin ohi, ei Chicot enää hymyillyt. Hän nauroi niin, että piteli käsillään vatsaansa.
Kymmenen minuutin ajan odotteli Chicot kuulevansa, kuinka liigalaiset peräytettäisiin takaisin maanalaisesta! käytävästä, mutta hänen suureksi kummakseen tuntuivatkin nämä poistuvan yhä kauvemmaksi.
Gascognelaisen mieleen pälkähti nyt muuan seikka, ja se sai hänet nauramisen sijasta puremaan hammasta, sillä aika kului, eivätkä liigalaiset palanneet. Olisivatko he ehkä huomanneet, että käytävän suulla oli vartioita, ja kenties löytäneet toisen ulospääsytien?
Chicot oli juuri lähtemäisillään kopista, kun samassa ovelle ilmestyi muodottoman lihava möhkäle, joka, alkaen kiemurrella hänen jaloissaan, huusi:
— Voi minua kurjaa! Voi hyvä herra Chicot! Antakaa minulle anteeksi! Antakaa anteeksi!
— Mitä ihmettä! — ajatteli gascognelainen. — Gorenflothan juoksi pois ensimäisenä ja palaa nyt yksin, vaikka hänen jo pitäisi olla matkan päässä.