— Aa! Mayennen herttua! — mutisi Chicot. — Nyt hän on joutunut loukkuun, kuten sanotaan.
— Ei minua ilman syytä kutsuta Herkuleeksi, — karjui aukosta karkea ääni. — Minä koetan saada irti muutaman kiven tästä muurista.
Hän ponnisteli tosiaankin niin kovasti, että muuan kivi alkoi liikkua.
Chicot tömisti nyt jaloillaan tannerta, saaden karkulaiset otaksumaan, että siellä juostiin.
— Nyt ne tulevat! — kuului holvista huutoja.
— Vai niin, — huusi Chicot, ollen olevinaan hengästyksissään juoksemisesta, — vai sinä se oletkin, kurja munkki!
— Elkää virkkako mitään, armollinen herra, — mutistiin holvissa. — Teitä luullaan Gorenflotiksi.
— Haa, sinä jumalaton lurjus! Ja jokaisen sanansa painostukseksi antoi Chicot, joka vihdoinkin oli päässyt niin kauvan kaipaamaansa päämäärään, koko jäntevän kätensä voimalla köydestään iskuja siihen osaan Mayennen ruumista, joka nyt niin mainiosti oli näkyvissä.
— Olkaa hiljaa! — kuului taas holvista huutoja. — Hän pitää teitä munkkina.
Mayenne päästikin vain hyvin hiljaisia huudahduksia, kokien kaikin voimin saada kiveä irti.