— Onkohan Monsoreau paljokin meistä edellä? — kysyi Remy.
— Noin neljännestunnin matkan edellä, — vastasi Saint-Luc ja hyppäsi viiden jalan korkuisen kiviröykkiön yli.
— Kunhan vain emme tulisi perille liian myöhään, — virkkoi Remy ja veti miekan tupestaan.
47.
Murha.
Ilman arkuutta ja epäilyä oli Diana ottanut Bussyn vastaan, sillä hän oli vakuutettu miehensä poismatkustamisesta.
Ei milloinkaan ennen ollut tuo nuori nainen ollut iloisempi, ei koskaan ollut Bussy tuntenut itseään onnellisemmaksi.
Diana ajatteli kuitenkin uhkaavaa huomispäivää ja kuvaili tuolle nuorelle miehelle, että tämän elämä oli hänenkin elämänsä. Voittaminen ei yksin riittäisi. Bussyn täytyisi voitettuaan paeta kuninkaan vihaa, sillä Henrik ei kaiketikaan koskaan antaisi voittajalle anteeksi suosikkiensa tappiota tahi kuolemaa.
— Voi, — virkkoi Diana, kietoen käsivartensa rakastajansa kaulaan ja katsellen tämän kauniita piirteitä. — Etkö ole Ranskan urhoollisin ylimys? Miksi sinun siis tarvitsee ajatella kunniasi kartuttamista? Sinä jo olet niin ylempänä kaikkia muita, ettei ole ylevää pyrkiä vieläkin kuuluisammaksi. Ethän sinä halua miellyttää muita naisia, sillä sinähän rakastat minua ja pelkäisit kadottavasi minut ainaiseksi, eikö niin? Ludvig? Ole arka elämästäsi! Minä en sano sinulle: ajattele kuolemaa, sillä ei ainoakaan mies ole kyllin voimakas, riittävän mahtava, surmaamaan minun Ludvigiani muuten kuin petoksen kautta. Mutta voihan tulla haavoitetuksi, sinähän tiedät sen, koska minä saan kiittää haavaa siitä, että olen oppinut sinut tuntemaan.
— Ole huoletta, — vastasi Bussy hymyillen. — Minä pidän varani, niin ettei minua rumenneta.