— Ajattelepas, mitä tuskaa tuntisitkaan, jos näkisit minun palaavan haavoitettuna ja verisenä! No niin! Samaa tuskaa tulisin minäkin tuntemaan, jos sinut verisenä näkisin. Ole varovainen, urhea leijonani. Siinä kaikki, mitä sinulta pyydän.
— Olen, Dianani, — vastasi Bussy.
— Voi, Ludvig! Sinä vastaat kuulematta mitä minä puhun. Sinä katselet minua välittämättä siitä että minä puhun.
— Niin, minä katselen, miten kaunis sinä olet.
— Elä nyt ajattele minua. Muista, että asia koskee sinua, sinun elämääsi, meidän elämäämme. Minä aion nyt sanoa sinulle jotain, mikä tekee sinut, ei tosin voimakkaammaksi, mutta ainakin varovaisemmaksi. Minä aion rohkastautua itse katselemaan sinun taisteluasi.
— Sinäkö?
— Niin, minä tahdon sen nähdä.
— Se on mahdotonta, Diana.
— Ei ole. Kuulehan! Sinä tiedät, että tässä viereisessä huoneessa on ikkuna pihanpuolella, ja siitä ikkunasta avautuu näköala Tournellesille.
— Kyllä, minä muistan sen. Se on noin kaksikymmentä jalkaa korkealla ja sen alapuolella on rauta-aidake.