— Nouskaa ylös, arvoisa isä, — virkkoi Chicot munkille.
— Hän laskee pilaa, — ajatteli Gorenflot. — Senkin ilkiö!
— Nouseppas ylös, senkin retale! — kuiskasi Chicot ja potkasi häntä.
— Voi! Tämän kaiken olen minä ansainnut! — huusi Gorenflot.
— Mitä hän sanoo? — kysyi kuningas.
— Sire, — vastasi Chicot, — hän muistelee kaikkia vaivojaan, paastojaan ja valvomisiaan, ja kun minä nyt lupaan hänelle teidän majesteettinne suojelusta, katsoo hän sen oikeudenmukaisesti ansainneensa.
— Mies rukka! — virkkoi kuningas. — Pidä hänestä hyvää huolta, ystäväni.
— Olkaa huoletta, sire! Minun seurassani ollessaan ei häneltä puutu mitään.
— Ah, herra Chicot! — huusi Gorenflot. — Paras herra Chicot, minne minut viedään?
— Sen saat pian tietää. Kiitä kuitenkin hänen majesteettiaan, senkin syntinen elukka. Kiitä, sanon minä! — kuiskasi Chicot.