— Arvon mies! — virkkoi kuningas ja loi tuohon lihaläjään hyvänsuovan katseen. — Me tahdomme turvata häntä suojeluksemme kilvellä.
Gorenflot käsitti pikimmältään tuon armollisen katseen ja makasi liikkumattomana maassa, toinen suupieli hymyssä ja toinen itkun irvistyksessä.
— Siinä olet oikeassa, kuningas, sillä hän on korvaamaton palvelija.
— Mihin me hänet panisimme? — kysyi kuningas.
— Niin kauvan kuin hän on Parisissa, on hän suuressa vaarassa.
— Entä jos minä antaisin hänelle muutamia vartijoita? — sanoi kuningas.
Gorenflot kuuli sen ja ajatteli:
— Herra jumala! Luulenpa pääseväni vankeudella. Siitä pidän enemmän kuin hirsipuusta, kunhan vain saan riittävästi ruokaa.
— Ei, — vastasi Chicot, — parasta on, että jätät hänet minun huostaani.
— No viekin hänet sitten mukanasi ja palaa takaisin Louvreen, jossa minä tahdon valmistaa ystäviäni huomispäivän varalle.