— Tarkoitan sitä, että hän ei tule taistelemaan.
— Uskomaton?
— Minä tunnen gascognelaiseni, minä. Mutta nyt on parasta, että palaamme takaisin Louvreen, sillä onhan jo selvä päivä.
— Luuletko minun jäävän Louvreen taistelun ajaksi.
— Tietysti sinä jäät sinne, sillä jos sinut nähtäisiin täällä, ja jos ystäväsi voittaisivat, niin heti sanottaisiin, että sinä olit hankkinut niille voiton jonkin taikavoiman kautta. Jos he taas häviäisivät, väitettäisiin sinua syypääksi heidän tuhoonsa.
— Mitä perustan minä juoruista ja arveluista? Minä tulen viimeiseen hetkeen saakka rakastamaan ystäviäni.
— Saat hyvin kernaasti olla vapaa-ajattelija, Henrik, ja minä kunnioitan sinua siksi että rakastat ystäviäsi. Se on harvinainen hyve ruhtinaissa. Mutta minä en tahdo, että sinä jätät Anjoun herttuan yksin Louvreen.
— Eikö Crillon ole siellä?
— Ooh, Crillon ei ole mitään muuta kuin puhveli, rhinoceros, villisika, ylenmäärin urhoollinen ja rohkea. Mutta veljesi on sitävastoin kyykäärme, sisilisko, kettu, sanalla sanoen: hän muistuttaa kaikkia niitä eläimiä, joiden voima piilee myrkyssä ja viekkaudessa.
— Olet oikeassa, Chicot. Minun olisi pitänyt panetuttaa hänet Bastiljiin.