Kuten jo olemme sanoneet, osotti Henrik usein sekä majesteetillisuutta että suurta itsensähillitsemiskykyä. Hänen rauhalliset, miltei hymyilevät piirteensä eivät suinkaan tällä kertaa vastanneet hänen sydämensä tunteita.
— Päivää, hyvät herrat! — sanoi hän. — Huomaanpa teidän olevan parhaallaan valmistuspuuhissa.
— Niin olemme, jumalan kiitos, sire! — vastasi Quélus.
— Te näytätte synkältä, Maugiron.
— Sire, kuten tiedätte, olen minä hyvin taikauskoinen. Ja kun olen nähnyt pahoja unia, haen voimaa muutamasta pisarasta espanjalaista viiniä.
— Hyvä ystävä, — vastasi kuningas, — on muistettava… minä puhun nyt Mironin mukaan, joka on suuri lääkäri… tulee muistaa, sanon minä, että unet johtavat edellisen päivän vaikutelmista, mutta niillä ei ole vähintäkään vaikutusta seuraavan päivän tapahtumiin.
— Niinpä näettekin, sire, — virkkoi d'Epernon, — minun jo puuhailevan varustuksiani, ja vaikka minäkin olen nähnyt pahoja unia, on minun käsivarteni kuitenkin voimakas ja katseeni selvä.
Sitten hän teki hyökkäyksen seinää kohti ja viilsi siihen pienen naarmun vastatahkoamallaan miekalla.
— Niin, — virkahti Chicot, — te olette varmaankin uneksinut, että saappaanne olivat veriset. Se uni ei kuitenkaan ole paha. Se merkitsee sitä, että teistä vielä kerran tulee Caesar tai Alexander.
— Urhoolliset ystäväni, — jatkoi Henrik, — te tiedätte, että kysymys on teidän hallitsijanne kunniasta ja että asia, jota puolustatte, on osittain myöskin hänen asiansa, mutta kunnia ainoastaan ja yksinomaan hänen, kuuletteko! Elkää siis ajatelko minun mieskohtaista turvallisuuttani. Viime yönä olen minä sen saanut turvatuksi niin ettei se enää pitkiin aikoihin joudu vaaraan. Taistelkaa siis vain kunnian vuoksi.