— Kokonaisen ryövärijoukon on täällä täytynyt mellastaa, — kirkui Livarot.
Samassa huomasi Livarot auki olevan oven, ja verijäljet osottivat taistelun ulottuneen sillekin suunnalle. Hän seurasi noita hirveitä verijälkiä ja tuli rapuille. Piha oli tyhjä ja autio. Sillävälin oli Antraguet, tulematta hänen perästään, mennyt viereiseen huoneeseen. Kaikkialla oli verta. Hän meni ikkunan luo, kumartui katsomaan siitä ulos, ja hänen kauhistuneet katseensa harhailivat tuossa pikku puutarhassa. Rauta-aidakkeella riippui vielä onnettoman Bussyn jäykistynyt, verentahraama ruumis.
Ei se ollut huutoa, vaan mörinä, mikä purkautui Antraguetin rinnasta, kun hän näki tuon näyn. Livarot juoksi sinne.
— Katso, — sanoi Antraguet, — katso, Bussy on kuollut!
— Bussy on murhattu ja heitetty ulos ikkunasta! — huusivat he yht'aikaa. — Tule tänne, Ribeirac.
Ribeirac syöksähti nyt pihalla olevasta pienestä portista puutarhaan.
— Katso, hänen kätensä on läpipuhkaistu, hänen rintaansa on ammuttu kaksi kuulaa, koko hänen ruumiinsa on täynnä haavoja. Voi, Bussy parka!
— Kostoa! Kostoa! — ärjyivät kaikki. Poiskääntyessään Livarot kompastui erääseen ruohikossa viruvaan ruumiiseen.
— Monsoreau! — huusi hän.
— Mitä! Myöskin Monsoreau!