— Tuo veri huutaa kostoa, — sanoi Ribeirac, — kuuletteko sen, herrat?
— Saattaisi luulla, — huomautti Schomberg, — teidän sanojenne sisältävän arvelun, että muka…
— Tutkikaa, kenelle rikoksesta on hyötyä, sanovat oikeusoppineet, — mutisi Livarot.
— Mitä! — huusi Maugiron jyrisevällä äänellä. — Tahdotteko selittää tarkoituksenne kovasti ja selvästi, hyvät herrat?
— Me olemme tulleet juuri sitä tarkoitusta varten, — vastasi Ribeirac, — ja meillä on nyt syytä enemmän kuin tarvitaankaan surmataksemme teidät vaikka sata kertaa.
— Pian sitten miekat käsiin! — huusi d'Epernon, vetäen miekkansa. — Tapahtukoon se pian!
— Hohoo! Vai on teillä hyvin kiire, herra gascognelainen! — sanoi Livarot. — Ettepä pöyhkäillytkään noin silloin kun meitä oli neljä neljää vastaan.
— Onko meidän syymme, ettei teitä ole kolmea enempää? — kysyi d'Epernon.
— Kyllä, se on teidän syynne! — kirkui Antraguet. — Hän on kuollut, koska hänen mieluummin tahdottiin olevan murhatun kuin esiintyvän ase kädessä tässä taistelupaikalla. Hän on kuollut läpipistetyin käsin, niin ettei se käsi enää voisi pidellä miekkaa. Hän on kuollut, koska mihin hintaan hyvänsä täytyi sammua niiden silmäin, joiden salamat olisivat tuottaneet tuhon teille kaikille. Ymmärrättekö jo, vai kuinka?
Schomberg, Maugiron ja d'Epernon ärjyivät vihasta.