Herttua pani vavisten kätensä ristiin.
— Näetkö, kurja konna, — huusi ylevän ylpeästi tuo nuori mies, — näetkö nyt, miten salamurha pelastaa ruhtinaitten kunnian! Tule siis ja murhaa minutkin. Minähän olen aseeton!
Näin sanoen hän heitti hansikkaansa vasten herttuan kasvoja. Tämä karjasi raivosta ja sävähti kalmankalpeaksi.
Mutta kuningas ei nähnyt mitään eikä mitään kuullut. Hän oli antanut päänsä vaipua käsiinsä.
— Voi! — mutisi hän. — Voi ystäviäni! He ovat voitetut, haavoitetut. Kuka antaa minulle heistä tietoja?
— Minä, — sanoi sisälleastuva Chicot. Kuningas tunsi tuon ystävänsä äänen ja ojensi kätensä häntä kohti.
— No? — kysyi hän tuskissaan.
— Kaksi on jo kuollut ja kolmas heittää pian henkensä.
— Kuka on se kolmas, joka ei vielä ole kuollut?
— Quélus, sire.