Guisen herttua otti nyt sananvuoron.
— Armollinen herra, — sanoi hän, — siinä tapauksessa olisi mielestäni ollut parasta, että kuningas heti olisi antanut kieltävän vastauksen. Mahtaisikohan ehkä pitää minun valtaani jollain tavoin liian suurena?
— Sitäpä melkein luulen, — vastasi herttua epäröiden.
— Hän siis tekisi tyhjäksi koko asian?
— Siltä tuntuu, — jatkoi Anjoun herttua, — ja koska kerran te olette pannut asian alulle, niin olen minä katsonut asiakseni teitä kaikin tavoin tukea, niinkuin olen tehnytkin.
— Millä tavoin, armollinen herra?
— Nähkääs, kuningas on antanut minulle vallan pitää liiga pystyssä tahi — hajottaa se.
— Kuinka se kävisi laatuun? — kysyi Guisen herttua, silmät levottomina tulta iskien.
— Oivallatte kaiketi, että sellainen asia aina riippuu mahtavimpain miesten suostumuksesta. Ajatelkaas, jospa hän Guisen herttuan sijasta nimittäisikin yrityksen päämieheksi Anjoun herttuan?
— Haa! — huudahti Guisen herttua, voimatta tuosta huudahduksestaan pidättäytyä, veren kohotessa hänen kasvoilleen.