— Mainiota! — irvisteli Chicot. — Nyt alkavat koirat tapella luukapulasta!
Mutta sekä Chicotin että asioista verrattain tietämättömän kuninkaan suureksi hämmästykseksi virkkoikin Guisen herttua varsin rauhallisella, miltei iloisella äänellä:
— Olettepa ovela valtiomies, armollinen herra, jos kerran olette saanut asiat niin järjestetyiksi.
— Niin olen tehnyt, — vastasi herttua. — Tilaisuus mainiosti sopi, ja minä käytin sitä hyväkseni. Kuitenkaan ei vielä, paras ystävä, mitään ole ratkaistu, enkä minä puolestani ole tahtonut tehdä mitään, ennenkuin olen saanut puhutella teitä, koska kerran itsekään en vielä tiedä, mitä tästä kaikesta lopuksi tulee.
— Hyvä on! En tahdo sanoa teille, armollinen herra, mitä tästä ehkä lopuksi tulee, sillä sen tietää vain jumala, mutta ainoastaan huomauttaa siitä, missä määrin asia voisi meitä hyödyttää. Liiga on valtakunnan toinen armeija. Koska siis minä johdan varsinaista armeijaa ja kun veljeni kardinaali johtaa kirkkoa, ei kukaan voi meitä vastustaa, niin kauvan kuin toimimme yksissä.
— On kuitenkin huomioonotettava muuan seikka, — huomautti Anjoun herttua, — se nimittäin, että minä olen lähin kruununperillinen.
— Ahaa! — kuiskasi Henrik.
— Mutta te, armollinen herra, muistanette sen, että niin lähellä kruunua kuin olettekin, tulee teidän ottaa kaikki mahdollisuudet huomioon.
— Voi, hyvä herttua, minä olen jo tuhansia kertoja kieltäytynyt kunniasta.
— Teillä on tekemistä ensinnäkin Navarran kuninkaan kanssa.