Vastaukseksi rypisti herttua vain kulmiaan, mikä antoi hänen kavalalle katseelleen vieläkin kolkomman leiman.
— Ja ansatseepa vielä mainitsemista myöskin Kaarle IX:nen onnettomuus. Hän ei kuollut korvastaan, ei silmästään, ei olkapäästään eikä nenästään. Hänen kohtalonsa ratkaisi suu: on näet vaarallista lukea metsästystä käsitteleviä kirjoja, joiden lehdet ovat niin toisiinsa kiinni liimautuneet että alituiseen täytyy kostuttaa sormiaan huulillaan. Vanhat kirjanlehdet turmelevat syljen, eikä kukaan ihminen, ei kuningaskaan, voi elää kauvan kun sylki on pilaantunutta.
— Herttua! Herttua! — huudahti prinssi. — Luulenpa, että teitä huvittaa sepitellä rikosjuttuja.
— Rikosjuttuja! Kuka tässä puhuu rikoksista. Minä mainitsen vain onnettomuustapauksia. Ettekö ymmärrä? Eihän ole muusta koskaan ollut kysymyskään, ja eikö Kaarle IX:llekin metsästysretkellä sattunut tapaus ollut pelkkä tapaturma? Tarkoitan tuota metsästysretkeä, jolloin te jalomielisesti aioitte ampua veljenne päälle hyökkäävän villisian, ammuittekin, pikaisesti tähdätessänne villisikaa, kokonaan toista. Tämä pyssynlaukaus, armollinen herra, todistaa enemmän kuin mikään muu, miten helposti voi joutua onnettomuuden uhriksi. Hovissa tuntee jokainen teidän taitavuutenne, armollinen herra. Te ette ammu koskaan harhaan, ja kaiketi te itsekin kovin hämmästyitte huomatessanne sillä kertaa ampuneenne ohi maalin.
— Mutta, — sanoi Anjoun herttua, koettaen tyyntyä, — mitä etua minulle saattoi ollakaan veljeni, kuninkaan, kuolemasta, kun Kaarle IX:nen seuraajaksi tulisi Henrik III?
— Odottakaahan vähän, armollinen herra! Oli jo olemassa muuan vapaa kruunu, Puolan. Kaarle IX:nen kuoleman kautta tuli toinenkin vapaaksi, nimittäin Ranskan. On luonnollista, että vanhin veljenne arvelematta olisi valinnut Ranskan. Mutta ei Puolaakaan ollut halveksiminen. Olittehan te sitäpaitsi tullut askelta lähemmäksi, ja siis oli tapaturma teille eduksi. Henrik III palasi tosin Varsovasta kymmenen päivän kuluessa. Miksikä ette te, jos uusi onnettomuus olisi sattunut, olisi voinut menetellä samoin kuin Henrik III?
Henrik III katsahti Chicotiin, ja tämä taas vuorostaan kuninkaaseen, mutta hänen katseessaan ei nyt ollutkaan narrin tavallista ilveilevää ilmettä, vaan hellän osanottavaisuuden sävy, mikä kuitenkin pian haihtui hänen kasvoistaan.
— Minkä johtopäätöksen teette, herttua? — kysyi prinssi, keskeyttäen tahi pikemminkin tahtoen tehdä lopun tästä keskustelusta, jossa Guisen herttuan tyytymättömyys niin selvästi ilmeni.
— Teen sen johtopäätöksen, armollinen herra, että, kuten äsken sanoimme, jokaisella kuninkaalla on oma tapaturmansa. Siis olette te Henrik III:nen välttämätön onnettomuus, varsinkin jos teistä tulee liigan johtaja, sillä olla liigan päällikkönä on melkein samaa kuin olla kuninkaan kuninkaana, lukuunottamatta sitä, että te liigan päänä pystytte torjumaan myöskin omaa, pian tapahtuvaa hallitustanne ehkä uhkaavan vaaran: tarkoitan bearnilaista.
— Pian tapahtuvaa! Kuuletko? — kuiskasi Henrik III.