— Kuulkaapas! — virkkoi Quélus. — Minun tekisi mieleni hakata tuo viinitynnyri kappaleiksi. Vai mitä siitä arvelet, Maugiron?
— Ah! — murahti Chicot. — Ei maksa vaivaa suuttua niin vähästä, Quélus. Käyhän kuningas joka päivä luostarissa. Usko pois minua, Henrik, ellei sinulle tehdä mitään pahempaa, niin ei sinulla ole valittamisen syytä, vai kuinka, Panurge?
Kuultuaan nimeänsä mainittavan luimisti aasi korviaan ja alkoi rääkyä täyttä kurkkua.
— Häh, Panurge, häh! kiljui munkki. — Onko sinussakin intohimoja? Hyvät herrat, — jatkoi hän, minä läksin Parisista kahden matkatoverin seurassa: Panurgen, tämän aasini, ja Chicotin, joka on hänen majesteettinsa hovinarri. Hyvät herrat, voitteko sanoa, mihin ystäväni Chicot on joutunut?
— Ahaa! — virkahti kuningas. — Tuo siis onkin sinun ystäväsi.
Quélus ja Maugiron räjähtivät nauramaan.
Onpa sinulla miellyttävä ystävä, — sanoi kuningas, — ja varsin kunnioitustaherättävä. Mikä on hänen nimensä?
— Hän on Gorenflot, se sama Gorenflot, josta herra Morvilliers mainitsi pari sanaa.
— Hänkö siis puhui Pyhän Genovevan luostarissa?
— Hän juuri.