— Hänhän on juovuksissa! — virkkoi kuningas.
— Minä, joka teille puhun, — jatkoi munkki, — minä palaan maanpaosta, niinkuin muinoin heprealaiset Babelin vankeudesta, ja Panurge ja minä elämme nyt vain almuista ja kieltäymyksistä.
— Kuka on Panurge? — kysyi kuningas.
— Luultavasti hänen luostarinsa esimies, — vastasi Chicot. — Mutta vaiti, kuunnelkaamme häntä. Tuo kunnon mies minua huvittaa.
— Ja ketä minun on siitä kiittäminen, hyvät ystävät? Kas, ei ketään muuta kuin Herodesta. Te tiedätte, ketä minä Herodeksella tarkoitan.
— Ja sen tiedät sinäkin, poikani, — sanoi Chicot. — Olenhan minä sinulle sen selvittänyt.
— Kiitos! — vastasi kuningas.
— Veljet, — jatkoi munkki, — katsokaas, tässä on minun aasini, jota minä rakastan kuin karitsaa. Hän voi teille sanoa, että me kolmessa päivässä olemme matkustaneet tänne Villeneuve-le-Roista ollaksemme saapuvilla tämän päivän suurissa juhlallisuuksissa. Entä miten me olemme matkustaneet? Niin:
On pussi tyhjä ja kurkku kuiva.
Mutta me emme ole Panurgen kanssa siitä välittäneet. Mitä tapahtuu täällä nykyisin, hyvät veljet? Tänäpäivänäkö Herodes pannaan viralta? Tänäänkö veli Henrik teljetään luostariin?