— Saarnaaja aasin selässä! — virkkoi Quélus.
— Miksikä ei poikani?
— Kumpiko noista on pappi? — kysyi Henrik. — Nehän puhuvat kumpikin samalla kertaa.
— Alimainen on kaunopuheisempi, — vastasi Chicot, — mutta ylempänä oleva puhuu paremmin ranskankieltä. Kuulehan, Henrik, kuulehan!
— Hiljaa! — huudettiin joka puolelta. — Hiljaa! Kaikki olivat ääneti. Keräännyttiin piiriin munkin ja aasin ympärille, ja munkki alotti puheensa.
— Hyvät veljet, — sanoi hän, — Parisi on jalo kaupunki. Parisi on Ranskan kuningaskunnan ylpeys, ja parisilaiset ovat sukkelata väkeä, niinkuin laulussa sanotaan.
Munkki alkoi nyt täyttä kurkkua laulaa:
Parisilainen, ystäväni, se pirultakin voiton vie.
Tätä laulua kuullessaan alkoi aasi niin äänekkäästi ja itsepäisesti säestää, että se keskeytti ratsastajan, ja väkijoukko rämähti nauramaan.
— Ole vaiti, Panurge, ole vaiti! ärjyi munkki. — Sinä saat puhua myöhemmin, anna minun nyt ensin puhua. Hyvät veljet, jatkoi saarnamies, — maa on murheenlaakso, jossa ihmisen useimmiten täytyy virvoittautua kyyneleillään.