— Auttakaa minua, herra Chicot, auttakaa minua! — rääkyi Gorenflot. — Uskonnon viholliset tahtovat minut tappaa, mutta minäpä en kuole, vaan on minun ääntäni ensin kuultava: kuolema bearnilaiselle! Polttoroviolle hugenotit!
— Pidäppä suusi kiinni, senkin nauta!
— Helvettiin kaikki gascognelaiset! — huusi munkki.
Samassa napsahti Gorenflotin hartioihin niin naseva kepinisku, että hän parahti tuskasta. Chicot vilkaisi hämmästyneenä ympärilleen. Iskun antanut mies pujahti tuon aimo kuvituksen jälkeen sankan väkijoukon sekaan.
— Ken meidän gascognelaisten puolesta noin perusteellisesti kostaa? — ajatteli Chicot itsekseen. — Olikohan se ehkä joku minun omia maanmiehiäni? Siitäpä pitäisi saada selko.
Ja hän alkoi juosta lyöjän perästä, joka, muuan toinen mies seurassaan, poistui rantakadulle päin.
6.
Prinssi ja ystävä.
Guisen herttua oli kehottanut Anjoun herttuaa kävelemään sinä samana iltana väkijoukkojen seassa. Se kehotus oli kovin pelästyttänyt tuota pelkuriruhtinasta. Frans näet oli käärmettäkin varovaisempi. Kun hänen oma etunsa kuitenkin vaati omin silmin näkemään, mitä sinä iltana tapahtui, päätti hän seurata kehotusta, mutta varoi myös menemästä palatsinsa ulkopuolelle ilman riittävää tukea. Ja samoinkuin kaikki ihmiset ottavat suojakseen parhaimmat aseensa, niin meni nyt herttuakin hakemaan parasta miekkaansa, joka oli Bussy.
Herttua oivalsi, että hänen täytyi olla hyvin varovainen, sillä tuon Monsoreau-jutun perästä oli Bussy ollut juro ja nurpea. Ja Frans kyllä itselleenkin tunnusti, että jos hän olisi ollut Bussyn sijassa ja jos hänellä olisi ollut Bussyn rohkeus, olisi hän ollut enemmänkin kuin harmissaan sellaista ruhtinasta kohtaan, joka niin julmasti oli hänet pettänyt.