Remy piteli käsiensä välissä tuota pelottavaa kättä, joka nyt lapsenkin kättä voimattomampi, ja painoi sitä hellästi ja kunnioittavasti sydäntään vasten.
— Kreivi, — virkkoi hän, — jos haluatte, että kuume teidät voittaa, niin olkaa vaan jalkeilla. Jos taas tahdotte sen voittaa, niin ruvetkaa pitkäksenne ja luetuttakaa itsellenne jotain hyvää kirjaa, josta voitte saada virvoitusta ja voimia.
Kreivi seurasi ystävänsä neuvoa.
Koko seuraavan päivän oli Remy kreivin vuoteen vieressä. Hänellä oli kaksinkertainen velvollisuus: lääkitä sekä ruumista että sielua. Mutta sitä seuraavana päivänä, siis samana, jolloin Guisen herttua saapui Louvreen, oli Remy poissa.
Hän on väsynyt, — ajatteli Bussy. — Ja luonnollistahan se onkin! Poika parka! Hän tarvitsee raitista ilmaa ja auringonpaistetta.
Niin kului päivä. Remytä ei näkynyt. Bussy kävi kärsimättömäksi.
— Voi, voi! — vaikeroi hän useamman kerran. — Ja minä kun luotin myötätuntoon ja ystävyyteen! Ei, tästälähin en luota enää mihinkään.
Illempana kuuli Bussy kovanpuoleista ääntä etumaisesta huoneesta.
Muuan palvelija riensi hämmästyneenä sisälle ja ilmoitti:
— Hänen korkeutensa Anjoun herttua.