Sano d'Epernonille ja Schombergille, että he mahdollisimman pian menevät käskemään Monsoreauta puheilleni.
Quélus kumarsi ja täytti tehtävänsä sillä joutuisuudella, minkä vain viha ja kostonhalu voivat aikaansaada.
Viiden minuutin kuluttua tulivat sisälle d'Epernon ja Schomberg. Kohta sen jälkeen saapui myöskin Monsoreau.
— Vartiokapteeni on ilmoittanut minulle sen kunnian, että teidän majesteettinne haluaa minua puhutella, lausui ylihovijahtimestari kumartaen.
— Haluan, — vastasi Henrik. — Ollessani illalla kävelyllä pälkähti kirkkaan ilman vuoksi päähäni, että me tässä ihanassa ilmassa voisimme huomisaamuna järjestää kunnon metsästysretken. Nyt on vasta keskiyö. Matkustakaa siis heti Vincennesiin, herra kreivi, ja etsikää sieltä metsäpeuran jäljet. Huomenna aiomme sen sitten metsästää.
— Mutta, sire, — huomautti Monsoreau, — minä luulin, että teidän majesteettinne huomenna ottaisi vastaan Anjoun ja Guisen herttuat nimittääkseen liigan päällikön.
— No, hyvä herra, vieläkö muuta? — kysyi kuningas niin ylevällä äänellä, että siihen oli vaikea vastata.
— Siitä syystä, sire… ei ehkä riittäisi aikaa.
— Aikaa ei koskaan puutu siltä, joka sitä osaa käyttää, herra ylihovijahtimestari, ja siitä syystä käsken minä teidän matkustamaan heti. Teillä on tänä yönä aikaa päästä metsäpeuran jälille ja järjestää kaikki valmiiksi huomisaamuksi kello kymmeneksi. Lähtekää siis heti matkalle. Quélus ja Schomberg, menkää kuninkaan nimessä avaamaan portit herra Monsoreaulle ja suljetuttakaa ne sitten samoin kuninkaan nimessä kiinni.
Ylihovijahtimestari poistui varsin ällistyneenä. — Se on siis vain jokin kuninkaan päähänpisto? — virkkoi hän ylimyksille heidän yhdessä poistuessaan.