— Niin, — vastasivat toiset yksikantaan. Ja Monsoreau huomasi piankin, ettei hän siltä taholta saisi mitään tietää.
— Ahaa! — mutisi hän itsekseen kulkiessaan Anjoun herttuan huoneitten ohitse. Minusta tuntuu siltä kuin ei tämä ennustaisi mitään hyvää hänen kuninkaalliselle korkeudelleen.
Mutta tilanne oli sellainen, ettei herttuaa nyt käynyt varottaminen. Quélus ja Schomberg kulkivat hänen kupeillaan, ja pelkäsipä hän hetken omaakin turvallisuuttaan. Ja vasta päästyään ulos Louvresta ja kuultuaan sen porttien takanaan sulkeutuvan huokasi hän epäluulonsa aiheettomaksi.
Kun Quélus ja Schomberg olivat palanneet takaisin, sanoi kuningas:
— Olkaa nyt hiljaa ja seuratkaa minua, te kaikki neljä.
— Mihinkä me menemme? kysäsi tuo aina varovainen d'Epernon.
— Ne, jotka tulevat mukaan, saavat nähdä, — vastasi kuningas.
Ylimykset tarkastelivat miekkojaan ja läksivät kulkemaan kuninkaan perässä, joka lyhty kädessä saattoi heidät monien salakäytävien kautta herttuan huoneisiin.
Muuan kamaripalvelija vartioi käytävässä, mutta ennenkuin hän ehti rientää herransa luo, oli Henrik omin käsin tarttunut häneen kiinni ja käskenyt hänen vaikenemaan ja luovuttanut hänet seuralaistensa huostaan. He sulkivat miehen erääseen sivuhuoneeseen.
Niin ollen sai kuningas itse avata oven siihen huoneeseen, jossa Anjoun herttua oleskeli.