Ajatellen saada poistetuksi itsestään kuninkaan vihan ei herttua enää tahtonut Bussya puolustaa, vaan virkkoi:
— Jos Bussy, kieltäydyttyään lähtemästä minun mukaani, on jotain sellaista tehnyt, niin on hänellä varmaankin ollut erinäisiä tarkoituksia, joita hän ei ole tahtonut minulle ilmaista. Ja hän tuntee minun alistuvaisuuteni teidän majesteettianne kohtaan.
— Te kuulette, hyvät herrat, — huomautti kuningas, — veljeni väittävän, ettei hän ole antanut Bussylle mitään tehtävää.
— Sitäkin parempi, — vastasi Schomberg.
— Kuinka niin?
— Koska teidän majesteettinne nyt ehkä sallii meidän menetellä hänen kanssaan, niinkuin haluamme.
— Saammehan nähdä, — sanoi Henrik. — Joka tapauksessa, hyvät herrat, jätän minä veljeni teidän huostaanne. Osottakaa hänelle tänä yönä, jolloin saatte kunnian olla hänen vartioinaan, kaikkea sitä arvonantoa, mitä kuninkaallisen prinssin osaksi on tuleva.
— Kyllä, sire, — vastasi Quélus, luoden silmäyksen, mikä sai herttuan värisemään, — olkaa huoletta. Me tiedämme, mitä olemme hänen korkeudelleen velkaa.
— Hyvä on! Jääkää hyvästi, hyvät herrat! — virkkoi Henrik.
— Sire! — huudahti herttua, ollen enemmän kauhuissaan kuninkaan poismenosta kuin hänen läsnäolostaan. Olenko minä siis tosiaankin vankina? Eivätkö ystäväni saa tulla minua tervehtimään? Enkö minä saa lähteä täältä ulos?