Hän ajatteli huomispäivää, jolloin hänen ja Guisen herttuan välttämättä piti tavata toisensa.
— Sire, — jatkoi herttua, huomattuaan kuninkaan hiukan epäröivän, — sallikaa minun edes olla teidän majesteettinne luona. Siellä on minun paikkani. Voinhan olla vankina siellä yhtä hyvin kuin muuallakin, ja paremminhan minua voidaan siellä vartioida kuin missään muualla. Sire, myöntäkää minulle suosio saada olla teidän majesteettinne seurassa.
Kuningas oli jo vähällä suostua Anjoun herttuan pyyntöön, sillä hän huomasi, ettei siinä voinut piillä mitään vaaraa, kun hänen huomionsa äkisti kääntyi oven puolelle. Siellä seisoi pitkä olento, joka päällään, käsillään ja jaloillaan teki kaikenmoisia kielteleviä eleitä.
Mies ei ollut kukaan muu kuin Chicot.
— Ei, — sanoi Henrik, — täällä te kyllä viihdytte, monsieur. Minä näen hyväksi, että te jäätte tänne.
— Sire!… änkytti herttua.
— Kun Ranskan kuningas on ilmaissut tahtonsa, täytyy sen olla kylliksi, — lausui kuningas ylpein katsein. Ja se teki herttuan tappion täydelliseksi.
— Enkö minä jo sanonut, — mutisi Chicot, — että minähän tässä itse asiassa olenkin Ranskan kuningas.
9.
Muuan vierailu.