— Minä, herra Noirtier'n luo?
— Niin.
— Tarkoitatteko todellakin sitä?
— Olen jo kauan aikonut sitä. Minulla ei ole enää muuta ystävää maailmassa, ja me molemmat tarvitsemme häntä ehdottomasti… Tulkaa!
— Olkaa varovainen, Valentine, sanoi Morrel epäröiden, suostuisiko tytön tahtoon. — Olkaa varovainen, side on pudonnut silmiltäni. Tulin tänne luvattomasti. Ajatteletteko itse järkevästi, ystäväni?
— Ajattelen, sanoi Valentine, — enkä arkaile tänä hetkenä muuta kuin sitä, että jätän yksin äidinäitini ruumiin, jonka ääreen lupasin jäädä.
— Valentine, sanoi Morrel. — Kuolema on itsestään pyhä.
— Niin on, sanoi nuori tyttö. — Sitä paitsi ei käyntimme kestä kauaakaan, tulkaa.
Valentine meni käytävän poikki ja laskeutui pieniä portaita, joita myöten päästiin Noirtier'n luo. Morrel seurasi häntä varpaillaan. Heidän saavuttuaan huoneiston eteen oli vanha palvelija portailla.
— Barrois, sanoi Valentine, — sulkekaa ovi älkääkä päästäkö ketään tänne.