Mutta tämä ilkeys ei saanut rouva Villefort'iakaan hymyilemään, sillä kaikkien ajatukset olivat nyt kohdistuneet toisaanne ja hetki oli niin juhlallinen.
— Sanokaa herra Noirtier'lle, sanoi Villefort, — että hänen tahtoaan ei voida täyttää.
— Siinä tapauksessa herra Noirtier pyytää ilmoittaa, vastasi Barrois, — että hän antaa kantaa itsensä salonkiin.
Kummastus kasvoi kasvamistaan.
Jonkinmoinen hymy tuli rouva Villefort'in huulille. Valentine nosti huomaamattaan silmänsä aivan kuin kiittääkseen taivasta.
— Valentine, sanoi Villefort, — menkäähän tiedustelemaan, mitä tämä isoisänne uusi oikku merkitsee.
Valentine kiirehti muutaman askelen ovea kohden, mutta samassa herra Villefort pidätti häntä.
— Odottakaa, sanoi hän, — minä saatan teitä.
— Anteeksi, sanoi Franz vuorostaan. — Jos herra Noirtier nimenomaan tahtoo minua puhutella, niin minun velvollisuuteni ennen muita on mennä hänen luokseen. Sitä paitsi olen onnellinen saadessani tervehtiä häntä, koska minulla ei vielä tähän asti ole ollut sitä kunniaa.
— Hyvä Jumala, sanoi Villefort huomattavan levottomasti, — älkää suotta vaivautuko.